Skip to main content

Mistä apua työllistymiseen?

Hankkeemme yhtenä tehtävänä oli kartoittaa korkeakoulutettujen työnhakijoiden työnhaun ja työllistymisen haasteita. Otimme selvää, millaisia palveluja ja tukea työllistymiseen korkeakoulutetuille on tarjolla ja vastaavatko olemassa olevat palvelut tarpeisiin? Lisäksi tunnistimme kehittämiskohteita ja palve­luiden solmukohtia sekä nostimme esille hy­viä käytäntöjä ja toimivia ratkaisuja. Työnhakijoiden näkemysten lisäksi, halusimme koota yhteen ja tarkastella myös erilaisten työllistymisen tukipalveluita tuottavien ammattilaisten näkemyksiä asiasta sekä konkreettisista arkipäivän haasteista.

Aiheen tärkeys vahvistui haastattelu- ja kyselyaineistoa kerätessä. Haastateltavia ei ollut vaikeaa löytää tai saada mukaan ja he usein sanoivatkin, että haluavat ehdottomasti järjestää aikaa haastattelulle, koska kokevat asian tärkeäksi. Myös kyselyn kautta saimme paljon vastauksia lyhyessä ajassa.  Aineistoa selvityksen pohjaksi saatiin kerättyä runsaasti ja kerääminen toteutettiin yhteistyössä Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen TE-toimistojen kanssa.

Henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen ja valmennuksen puute

Keskeisin ja vastauksissa hyvin usein toistuva teema oli riittävän henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen ja valmennuksen puute. Henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta haluttiin usein työttömyyden ensihetkiin, jolloin koettiin tärkeäksi laatia toimintasuunnitelma työllistymiseen. Apua ja neuvoja toimintasuunnitelmaan kaivattiin erityisesti jonkun omaa alaa ja laajasti erilaisia mahdollisuuksia tuntevalta ohjaajalta. Lisäksi pidettiin tärkeänä mahdollisuutta saada henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta aina tarvittaessa.

Paljon kysymyksiä…

Työhakijat voivat kokea jäävänsä melko yksin työhaun kanssa ja työttömyys voi vaikuttaa ihmiseen ja käsitykseen itsestä hyvin kokonaisvaltaisesti. Yksi konkreettinen muutos on se, ettei työttömällä työnhakijalla enää välttämättä olekaan päivittäin ympärillään tiivistä yhteisöä, jonka jäsenten kanssa pohtia ratkaisuvaihtoehtoja omiin haasteisiin. Erityisen haastava tilanne voi olla silloin kun työttömyys pitkittyy ja ympärillä ei ole ketään kenen kanssa pohtia, miten tästä eteenpäin? Onko cv:ni riittävän hyvä? Millaista työtä haluaisin tulevaisuudessa tehdä? Mitkä ovat vahvuuteni ja mitä minun pitäisi vielä kehittää? Miten pääsen haastatteluun? Miten saan jalan oven väliin ja kuinka minun kannattaisi toimia, jotta saisin juuri minulle oikean työpaikan?

Yhteisöllistä työhakua

Tarve verkostoitua, kohdata ja jakaa kokemuksia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa nousi selvityksessä myös usein esiin.  Henkilökohtaisen neuvonnan ja vertaistuen tarpeesta ovatkin varmasti nousseet erilaiset suositut verkossa ja sosiaalisessa mediassa toimivat vapaaehtoisuuteen perustuvat vertaisryhmät ja kollektiiviset työnhakukampanjat. Erilaisissa verkossa toimivissa ryhmissä on helppoa kysyä ja jakaa tietoa, kokemuksiaan ja omaa osaamistaan opastamalla muita työnhakuun ja työelämään liittyvissä asioissa. Töitä! -hankkeessamme olemme käytännössä kehittäneet ja toteuttaneet erilaisia tapoja järjestää henkilökohtaista neuvontaa ja valmennusta sekä edesauttaa työnhakijoiden keskinäistä verkostoitumista ja tiedon jakamista mahdollisimman joustavasti ja tarvelähtöisesti.

Kiitokset kaikille haastatelluille, kyselyyn vastanneille ja yhteistyökumppaneille! Korkeakoulutettujen työnhaun ja työllistymisen tuen tarpeet -selvitys on julkaistu pdf-versiona ja sen voi ladata luettavaksi itselleen täältä. Vaikka monet selvityksen huomiot voivat olla useille hyvinkin tuttuja asioita, toivottavasti selvitys voi tarjota tuttuun asiaan ja asiaan jo hyvin perehtyneille myös uusia näkökulmia aiheeseen!

Ajatuksia ja tunnelmia Töitä! -valmennuksen päättyessä

Kirjoittaja Johanna Juntunen on Töitä! -hankkeen Tampereen Ura- ja osaamisvalmennuksen osallistuja

Kurssin virallinen osuus on sitten käyty ja nyt on epävirallinen osuus alkanut. On hienoa että voidaan jatkaa ryhmän toimintaa, sille on edelleen tarvetta. Tuki on tärkeää, mutta jokainen tietysti tekee sen isoimman työn itse. Tsempata aina voi ja vinkata työpaikoista saati soitettavista yrityksistä. Itselläni tämä prosessi on edelleen kesken ja työn alla. Olisi saatava lisäbuustia soittamiseen.

Osallistuin taannoin myös Työ 2.0-tapahtumaan Talent Spacessa TreStartilla ja oli hyvä nähdä yrityksiä ja työnantajia kasvokkain. Henkilökohtainen kontakti on aina tärkeää. Sen huomasi, kun  tarjosin CV:täni nenätysten. Yksi henkilö sen otti, muut pyysivät sähköisessä muodossa. Toisaalta surettaa tämä nykyaika ja sen digitalisoituminen, kaikki menee verkkoon ja kaikki pitää tehdä periaatteessa verkossa. Toisaalta ymmärtää kyllä työnantajia. Jos 100 ihmistä antaa jossain rekrytilaisuudessa CV:nsä kasvokkain, niin siinäpä on sitten katsottavaa ja karsittavaa. Helpointahan on vilaista nopeasti sähköisesti CV:tä ja jos henkilö ei ole sopiva työkokemuksensa puolesta tai muuten, niin sen voi aina deletoida ja siirtyä paremman ehdokkaan pariin.

Keskustelimme ryhmäcoachauksessa siitä, mitä uutta tämä kurssi on antanut. Esille nousi paljon asioita. Puhuttiin muun muassa CV:n uudistumisesta, samoin työhakemuksen uudistumisesta. Itse voisin mainita myös sen, että oma ajattelu on kääntynyt työorientoituneemmaksi. Seuraan työpaikkoja uudella mielenkiinnolla. Luurikammoakin taltuttanut jonkun verran ja huomannut, että osaanhan minä puhua puhelimessakin, eikä soittaminen olekaan niin pelottavaa mitä kuvitteli. Ei vain ole tulosta vielä tullut. Sähköpostiakin on pitänyt laittaa, kun ei puhelu ole syystä tai toisesta mennyt perille. Ehkä olen kuitenkin enemmän kirjallisen ilmaisun ihminen kuin suullisen. Huomaan myös, etten osaa ”tyrkyttää” itseäni. On sanottu, että on soitettava perään aina kun hakee töitä, oli avoin hakemus tai ei. Sekin tuntuu jotenkin itselleni oudolta.

Työnäytteeseen en sitten onnistunut pääsemään. Eikä näemmä moni muukaan. Siksi on hyvä, että on tätä ryhmäcoachausta edelleen. Muodostimme myös alaryhmät eri aiheille kuten esimerkiksi oman osaamisen terävöittäminen myynnissä ja markkinoinnissa  ja voimavarat ja voimaannuttaminen. Sekä halutessaan sai valita parin jonka kanssa keskenään tsemppailee ja kyselee kuulumisia. Kuulun noihin molempiin ryhmiin ja parikin löytynyt. Nyt odotan innolla ensimmäisiä tapaamisia.

Viime perjantain ryhmäcoachauksessa teimme session päätteeksi mielenkiintoisen harjoituksen. Jakauduimme ryhmiin vuodenajoittain. Itse olin ryhmässä kevät. Se kuvastaa ehkä parhaiten tämänhetkistä tilannettani: luovuutta, paljon ideoita ja mahdollisuuksia sekä innostusta ja kasvun aikaa. Innostusta uusiin asioihin. Muutenkin herään eloon keväällä. Ja uudet asiat innostaa aina. Pidän haasteista ja itseni kehittämisestä. Luovaksi en itseäni miellä, ellei sitten harrastuksista neulomista ja kirjeenvaihtoa lasketa luovuudeksi. Olen aina mieltänyt luovuudeksi piirtämisen ja maalauksen ja itselläni niitä taitoja ei ole.

Niin tai näin, mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavia tapaamisia sekä isommalla ryhmällä että alaryhmissä.

Työttömyys. Se ei tänä päivänä ole kovin tavatonta, että joutuu työttömäksi. Eikä ole kovin harvinaista sekään, että työttömyys jatkuu, jatkuu, jatkuu…

Kirjoittaja Katri Kivistö-Haverinen on Töitä! -hankkeen Tampereen Ura- ja osaamisvalmennuksen osallistuja.

Kun valmistuttuani aloin hakea töitä, olin innoissani: varmasti olisin ainakin jossain työpaikassa puolen vuoden sisällä. En välttämättä alaani vastaavassa työssä, mutta työssä kuitenkin. Noh, puoli vuotta tuli ja meni. Ja alkoi täyttyä vuosikin. Sitten huomasin TE-keskuksen viikottaisessa sähköpostiviestissä, että lokakuussa yliopistolla alkaisi Töitä! -hankkeen uravalmennus korkeasti koulutetuille. Laitoin hakemuksen, pääsin haastatteluun, ja pääsin valmennukseen.

Takana on nyt kuukauden verran valmennusta. Vaikkei lähitapaamisia olekaan ollut joka arkipäivä, asiaa on tullut paljon. Todella paljon. Osa asioista on ollut entuudestaan tuttuja, mutta niihin on kuitenkin saanut uutta näkökulmaa vierailevien luennoitsijoiden kautta. Osa asioista on ollut vieraampia tai täysin vieraita, ja valmennuksen kautta on saanutkin syvyyttä omalle tekemiselleen. Työnhakemisen ja siihen liittyvien asiakirjojen ei tarvitse olla samasta puusta veistettyjä, vaan luovuuttaan voi – ja pitääkin käyttää.

Uravalmennusryhmässä ei sovi unohtaa vertaisosallistumista: se on hyvin merkittävässä roolissa tässä työnkentelymuodossa. Lähes jokaisella lähitapaamiskerralla olemme työskennelleet ryhmissä tai kertoneet koko ryhmälle omia kokemuksiamme. Vaikka työttömyys on välillä hyvinkin masentavaa, niin on kuitenkin mukava huomata, ettei ole sen asian kanssa ainoana tässä kaupungissa. On ollut myös oman pään kannalta huojentavaa huomata, kuinka erilaisilla taustoilla työttömiä on: osalla on takanaan jo pitkä työura, muttei kokemuksesta huolimatta uutta työtä ole loppuneen tilalle löytynyt.

Mitä muuta valmennus on tuonut minulle kuin  vertaisosallistumista? Sain eilen viimein uudistettua ansioluetteloni. Olen aktivoitunut somessa työnhakuun liittyvissä asioissa. Olen tutkinut eri organisaatioiden verkkosivuja ”sillä silmällä”. Olen aktivoitunut ja olen innoissani.

Mitä seuraavaksi? Aion vielä lisätä omaa someaktiivisuuttani, ja koitan löytää sen oman juttuni siltä saralta. Tällä viikolla on työn alla myös parin työhakemuksen tekeminen. Uusilla opeilla. Uudella innolla. Ja mikä tärkeintä, opettelen tuntemaan itseäni paremmin. Mikä minulle on elämässä tärkeintä – ja millä tavalla tavoitteisiin pääsee? Töiden löytäminen on toki listalla kärkipäässä, muttei kirvestä parane heittää kaivoon, vaikkei ihan heti sen suhteen onnistaisikaan. Itseään voi kehittää monella tavalla, ja elämässä voi olla muitakin merkityksellisiä asioita kuin uralla eteneminen. Kyllä se työpaikka vielä löytyy. Ihan varmasti. On vain uskottava itseensä. On uskottava, että osaa. On uskottava, että on pätevä.

Ajatuksia ja tunnelmia Töitä! -valmennushankkeesta

Kirjoittaja Johanna Juntunen on Töitä! -hankkeen Tampereen Ura- ja osaamisvalmennuksen osallistuja

Tee töitä, että saat töitä!! Tämä on päällimmäisin ajatus mikä päässäni tällä hetkellä pyörii kun mietin tähänastista. Jo haastattelussa tuli sellainen olo, että tämä on rekrytointiprosessin alkua. Kysymykset käsittelivät: mitä odotan tältä kurssilta jos tähän pääsen, millainen toimija olen ryhmässä, mihin asioihin tarvitsen erityisesti apua ja tärkein kaikista: miksi heidän pitäisi valita juuri minut. Osa näistä kysymyksistä toistuu eri muodoissaan työpaikkahaastattelussa.

Parastahan on se, että ei ole yksin työttömänä. Aina miettii olevansa vain ja ainoastaan yksi työtön jossain määrättömässä kokonaisuudessa.

Mitä oikeastaan olen tähän mennessä oppinut?  Hyvä kysymys. Onko tarkoitus pohtia asioita joita on sisäistänyt ja joita on pistämässä käytäntöön vai onko tarkoitus pohtia konkreettista oppimista? Olen ainakin oppinut sen, että itseään pitäisi osata markkinoida. Auts mikä sana. Ja että myös sosiaalista mediaa voi hyödyntää työnhakukampanjassaan. Nyt pohdin pitäisikö luoda itselleni pelkästään työnhakuorientoitunut Facebook-tili vai muokkaanko nykyistä tiliäni siihen suuntaan. Ja miten muuten hyödynnän somea. Perustanko sen blogin mistä on puhuttu? LinkedIn-tili minulla jo onkin. Nämä siitä ”sisäistämisoppimisesta”. Konkreettisena oppimisena mainittakoon sen, että muokkailen CV:tä uuteen uskoon nykyohjeiden mukaan. Tekemistähän siinäkin vielä on. Ja se lista yrityksistä joihin pitäisi soitella, se on sitä konkreettista myös.

Kurssilla ollaan rakennettu myös hissipuhetta. Ei taida itsensä ”myyminen” ollakaan niin helppoa miltä se paperilla näyttää. Ja se että omalla taustalla on myyntineuvottelijan työ, ei oikeen paranna luurikammoa.

Keskeneräiseltä tuntuu monella tavalla. Mietin omia vahvuuksiani pää sauhuten. Mitä vielä voisin laittaa CV:hen. Minkälaisen valokuvan. Mitä minä oikeastaan osaan? Työkokemustahan ei hirveästi ole, mutta osaamista löytyy monesta eri asiasta. Olenhan sentään aikanaan tehnyt gradun ja mediapoliittisen tutkielman. Kymmensormijärjestelmäkin on hallussa. Miten käännän negatiiviset asiat vahvuudeksi? Osaanko kääntää CV:n ”aukot” voitokseni? CV:ssä ei saisi olla ”aukkoja”. Mitä minä oikeastaan haluan? Paljon kysymyksiä vaille vastauksia.

Vertaistuki on voimaa. Ja verkostoituminen. Kun vaan löytäisi sellaiset verkostot jotka sitten toisivat sen halutun työpaikan tullessaan. Aikanaan pääsin erääseen työpaikkaan tuttavan kautta. Tuttava kysyi minua töihin. Hain kyseiseen tehtävään ja tulin valituksi. Se oli se niin kutsuttu piilotyöpaikka. Myöhemmin pääsin sitten julkisen haun kautta töihin.

Mistä suosittelijat? Mistä löytäisin ”nostoja”? Kuka siihen suosittelijaksi oikeastaan kelpaa? Voiko se olla ihan kuka tahansa, joka minut tuntee ja tietää vähänkään paremmin? Ja kenen suusta voin ottaa ”nostot” mukaan hakemukseen tai CV:hen?

Entäs sitten nämä paljon puhutut hakukriteerit? Voinko hakea töihin jos a) en ole kouluttautunut jollekin tietylle alalle b) en ole esimies c) en omista autoa d) eikä ole ajokorttia? Nykytyöelämä vaatii paljon työnhakijalta. On vaatimuksia tai hakukriteereitä, joita pitäisi täyttää? Mihin sitä oikeastaan uskaltaa hakea jos työpaikkailmoituksessa on pitkä lista kriteerejä ja hupsista vaan, en täytä niistä yhtäkään? Haenko silti vai jatkanko suosiolla seuraavaan työpaikkailmoitukseen?

Vai olisiko sittenkin niin, että työpaikka löytyykin somesta? Kun toimii jo kahden ryhmän ylläpitäjänä niin eikös niitäkin ryhmiä voi elävöittää? Tekemällä vaikka livelähetyksen? Postaa kuvia? Ja siinä sivussa huomaakin että hei, täähän onkin mun juttuni, tätä mä haluankin tehdä? Etätyötä suoraan kotoa?

Sen kuitenkin olen päättänyt että huomenna aloitan soittelun. Olkoot se sitten yksi tai vaan kaksi puhelua, mutta alku johonkin suuntaan. En siirrä, vaan tartun siihen luuriin, näppäilen numeron ja alan puhua kun toisesta päästä vastataan. Yrittänyttä ei laiteta!!